Viestintätornit, jotka tunnetaan myös solutorneina tai mobiilimastoina, ovat korkeita rakenteita, joita käytetään langattomien signaalien lähettämiseen ja vastaanottamiseen eri viestintätarkoituksiin, kuten matkapuhelimiin, televisio- ja radiolähetyksiin sekä langattomaan internettiin. Näistä torneista on tullut olennainen osa nykyaikaista viestintää, ja ne yhdistävät ihmisiä pitkien etäisyyksien päässä ja antavat heille mahdollisuuden saada tietoa välittömästi. Mutta miten nämä kohoavat rakenteet syntyivät?
Viestintätornien käsite voidaan jäljittää 1800-luvun alkupuolelle, jolloin optisia lennättimiä käytettiin viestien lähettämiseen pitkiä matkoja käyttämällä torneja, joissa oli semaforivarret. Nämä tornit rakennettiin korkealle maalle tai kukkulan huipulle, ja semaforivarsia käytettiin viestien välittämiseen visuaalisen kielen avulla lippujen tai lamppujen avulla. Tämä järjestelmä korvattiin myöhemmin sähkölennättimellä -19luvun puolivälissä, jossa käytettiin sarjaa maan päälle tai maan alle pujotettuja johtoja viestien välittämiseen vieläkin pitemmälle.
1900-luvun alussa radiotekniikan kehitys johti korkeampien rakenteiden tarpeeseen lähettää radiosignaaleja pitkiä matkoja. Ensimmäiset radiotornit olivat yksinkertaisia, puisia rakenteita, jotka rakennettiin kukkulalle tai muulle korkealle paikalle, ja niitä käytettiin ensisijaisesti sotilaallisiin tarkoituksiin. Nämä varhaiset radiotornit olivat korkeudeltaan ja kantamaltaan rajallisia, ja ne olivat usein herkkiä sääolosuhteille ja ympäristötekijöille.
Radiotekniikan kehittyessä tarve korkeampiin ja kestävämpiin viestintätorneihin kasvoi. 1930-luvulla pystytettiin ensimmäiset teräsradiotornit, jotka nousivat jopa 100 metrin korkeuteen. Nämä tornit suunniteltiin kestämään voimakkaita tuulia ja äärimmäisiä sääolosuhteita, ja niitä käytettiin pääasiassa sotilas- ja hallitussovelluksissa.
Televisiolähetysten kehitys 1950- ja 1960-luvuilla johti entisestään korkeiden viestintätornien kysyntään. Koska televisiosignaalit vaativat korkeampia taajuuksia ja suurempaa lähetystehoa, tarvittiin korkeampia torneja näiden signaalien lähettämiseen pitemmälle.
1970- ja 1980-luvuilla matkapuhelintekniikan kasvu johti vieläkin korkeampien viestintätornien tarpeeseen. Näitä usein yli 300 metrin korkeita torneja käytettiin matkapuhelinsignaalien siirtämiseen pitemmälle ja suurempien käyttäjämäärien palvelemiseen.
